Esittely

Hei, Olen Jenna-Kaisa Heinonen koiraharrastukseni alkoi 18. tammikuuta 1991 kun synnyin. Alusta asti kotona on ollut tollereita. Ja nuo punaiset energia pallot ovat valloittaneet koko sydämen kyllä täysin. Kotona on aina ollut useampi koira.
Kun käveleminen alkoi sujua niin ekan kerran kehässäkin olin. Lapskoira kilpailussa Gossen (Nordwart Gos) kanssa. Kädet ei ihan riittänyt päästä häntään asti , mutta yritys oli kova. Ja tästä saatiin lisää intoa vaan treenata kotona koirien esittämistä. Virallisessa kehässä pyörähdin 7vuotiaana Sandran (Trindy's Lady Alexsandra) kanssa ja siitä se oikeastaan lähti. Koko ajan vain enemmän esitin koiria kehässä.
Muutaman kertaa on tullut osallistuttua Junior Handleriin , mutta se meni melkein aina ikävästi rotukehän kanssa päällekkäin joten se jäi siihen pariin kertaan. Suurimmaksi osaksi esitän tollereita, mutta muitakin rotuja on tullut esitettyä (afgaaninvinttikoira, stabyhoun, kultainennoutaja, petit basset griffon vendeen, coton de tulear & saluki). Tällä hetkellä esitän kaikki omat koiramme sekä mahdollisuuksien ja omistajan toiveiden mukaan myös kasvattejamme.
Ensimmäinen oman ulkomaan tuonti uroksen toin 2005 kesällä Ruotsista. Kennel Duck Tail's, Charlie oli noin 4kk ikäinen saapuessaan Suomeen. Suuri kiitos Anitalle ja Andreassille siitä, että pitivät pojan luonaan tuon ajan. Sillä hetkellä rabies rokotus oli pakollinen ennen kuin pääsi rajan yli. Charlie on hyvässä ja pahassa koetellut omistajansa hermoja, mutta kyllä olen onnellinen, että hän asuu täällä.
Olen jäsenenä Suomen Kennelliitossa, Novascotiannoutajat ry:ssä, Suomen noutajakoira yhdistyksessä, Pirkanmaannoutajakoira yhdistyksessä. Kasvattajanperuskurssin kävin alkuvuodesta 2010.
